YoutubeLinkedIn

Töihin meille?

Työllistämme yli 1 000 henkilöä hallinnon, lehtipainon ja jakelun tehtävissä. Työmme on tärkeä osa lehdentekoa, sillä lehti on valmis vasta kun se on lukijalla – painettuna ja jaettuna. Hyödynnämme työssämme uusinta tekniikka, mm. lehdenjakajamme käyttävät sähköistä jakokirjaa, jonka otimme käyttöön ensimmäisenä jakeluyhtiönä Suomessa.

Noin 80 % manulaisista on lehdenjakajia. He ovat täysi-ikäisiä ja työskentelevät 2-4 tuntia yössä liikkuen omalla pyörällään tai autollaan. Painossa työskentelee Manuja monenlaisissa tehtävissä, mm. tulostuspalvelussa, painossa, postituksessa, tehdaspalvelussa ja varastossa.

Henkilöstön työhyvinvointi ja kehittyminen ovat toiminnassamme keskeisellä sijalla. Järjestämme vuosittain tyky-tapahtumia ja koulutustilaisuuksia sekä kiinnitämme erityistä huomiota työturvallisuuteen. Lisäksi meillä on kattavat työterveyspalvelut ja hyvät henkilöstöetuudet. Jakajamme kuuluvat alueellisiin jakajatiimeihin, jotka tapaavat toisiaan, kuulevat ajankohtaisista asioita ja kehittävät työtään yhdessä.

Tomintaamme yhdistää neljä piirrettä, jotka ovat vastuullisuus, edelläkävijyys, mutkattomuus ja yhteistyö. Meillä nautitaan työn tekemistä – siitä kertovat parhaiten kymmeniä vuosia kestäneet työsuhteet sekä hyvät työtyytyväisyystulokset.

Palkkaamme vuosittain satoja uusia työntekijöitä, erityisesti lehdenjakajia. Iso osa rekrytoinneista painottuu loma-aikoihin, mutta tarvitsemme uusia, reippaita ja luotettavia lehdenjakajia muulloinkin.

 

Katso avoimet työpaikat -sivumme ja hakeudu mukaan.